Uutiset
Pohjalaista biokaasua sinulle
Ajattelepa auton ajamista polttoaineella, joka on täysin uusiutuvaa ja lähellä tuotettua. Eikö kuulostakin mahtavalta? Pohjanmaalla on biokaasun tankkausasemien verkosto, joka kasvaa kasvamistaan. Kun tankissa on biokaasua, hiilidioksidipäästöt ovat jopa 90…
Vuoden asiakaslehti on julkaistu
Käytetty kännykkä on suomalaisten tavallisin lajittelematon jäte. Uudesta asiakaslehdestämme voit lukea miten tietokoneiden ja puhelimien tiedot tuhotaan, jotta niiden hyötykäyttö tuntuu turvalliselta. Kerromme tietysti myös Suomen ensimmäisestä kierrätysgalleriasta Minimossenista ja…
Tankkausasema ABC:lle Runsoriin
Aseman tekniikka on paikallaan ja testitankkaukset on tehty, mutta odotamme vielä kolmannen osapuolen tarkastuksien suorittamista, ennen kuin voimme avata aseman asiakkaillemme. Ilmoitamme päivämäärästä, kun tarkastukset on tehty. Uusi asema on…
Aimo Latvala on Stormossenin uusi toimitusjohtaja
Stormossenin toimitusjohtaja Leif Åkers siirtyy kesäkuun puolessa välissä eläkkeelle 30 vuoden uran päätteeksi yrityksessä, jonka kehittämisessä on ollut mukana alusta saakka. Hänen seuraajansa insinööri Aimo Latvala aloittaa työnsä Stormossenin toimitusjohtajana…
Minimossen avaa ovensa 5.11. klo 10
Minimossen kierrätysgalleria avataan Isolahdessa Vaasassa. Osoite on Muurahaistie 1. Vastuullisuus on elämäntapana aika jees Minimossen syntyi jäteyhtiö Stormossenin halusta pysäyttää käyttökelpoisen tavaran päätyminen poltettavaksi. Stormossen poimii jätevirrasta ehjät tavarat kierrätysgallerian…
Vaasa vei voiton YLEn I love muovi –kampanjassa
Stormossen osallistui yhdessä Vaasan kaupungin kanssa huhtikuussa YLEn valtakunnalliseen I love muovi -kierrätyskampanjaan. Kampanjan aikana Vaasa kilpaili Tampereen, Lahden, Joensuun ja Oulun kanssa siitä, kuka kerää eniten kierrätettävää pakkausmuovijätettä. Kilpailun…
Toinen tankkausasema kaasulle
Rakentaminen alkaa keväällä. Energiaviranomainen on myöntänyt Stormossenille investointitukea 30 prosenttia investointikustannuksista, kuitenkin korkeintaan 157 050 €, toisen kaasuntankkausaseman rakentamiselle. Stormossenin hallitus on valinnut Nordic Gas Solutions Ab Ruotsista tankkausaseman toimittajaksi.…