Stormossen on tekemässä hiilineutraalimpaa Pohjanmaata

Circles Edge

Vuoden 2021 aikana käynnistyy uusi iso liikerakennustyömaa Vaasan seudulla, kun Circle’s Edge -liikealuetta ryhdytään rakentamaan Mustasaaren Lintuvuoreen E8-tien vieressä.

– Alueella on paljon potentiaalia. Sijainti E8-tien vieressä liittymineen takaa erinomaiset liikenneyhteydet. 1,6 hehtaarin tontille tullaan rakentamaan yhteensä 8 200 m² liiketilaa. Rakennamme tähän sellaista, mitä ei aiemmin ole tehty. Rakennus, joka tulee olemaan niin hiilineutraali kuin vain mahdollista, ja tulemme hyödyntämään uusia ympäristöteknologiainnovaatioita, toimitusjohtaja Linus Krooks Kvadraten Ab:ltä kertoo.

Aluetta on tavoitteena kehittää kohti kiertotaloutta ja ympäristöystävällisyyttä.

Circles Edge

– Haluamme ottaa seuraavan askeleen ja uskomme vahvasti, että nykypäivän yrityksillä on samat tavoitteet kuin meilläkin, että ne haluavat toimia vastuullisesti sekä pienentää hiilijalanjälkeään, Krooks toteaa.

Circle’s Edgen visiota on suurelta osin muovannut tontin sijainti, ja rakennus tulee antamaan sen tärkeän ensivaikutelman, kun saavutaan Renergi-alueelle Lintuvuorelle.

– Siksi olemme panostaneet siihen, että myös rakennus itsessään välittää alueen ja seudun imagoa. Nimi on peräisin englannista ”The leading edge” ja se viittaa tässä sen sijaintiin kiertotalouden innovaatioiden kärjessä, Daniel Ekblad Kvadraten Ab:ltä selittää.

Kvadraten etsii parhaillaan yrityksiä, jotka haluavat kehittää toimintaansa ja sille tarpeisiinsa räätälöidyt tilat ja yrityksiä, jotka haluavat sijoittua Vaasan seudulle ja juuri tälle alueelle. Circle’s Edge soveltuu tuotantoon, toimistotiloiksi, varastointiin ja vähittäismyyntiin.

Circles Edge

Tilat tullaan rakentamaan juuri vuokralaisten tarpeiden mukaisesti. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa heti kun ensimmäisen vaiheen vuokralaisten kanssa on sopimukset allekirjoitettuna.

– Neuvottelemme parasta aikaa muutamien toimijoiden kanssa, mutta selvää on, että tarvitaan lisää, jotta tilat saadaan täytettyä, Krooks kertoo.

– Yritys voi, mutta sen ei tarvitse toimia juuri kiertotalouden alalla, vaan alueelle voi tulla mikä tahansa yritys, joka on kiinnostunut kehittämään toimintaansa enemmän kiertotalouden suuntaan ja pienentämään hiilijalanjälkeään, Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin projektipäällikkö Göran Östberg selventää ja jatkaa:

– Kokeilemme aivan uutta konseptia, sillä koko Lintuvuorella sijaitsevaa aluetta suunnitellaan kiertotalouden edistämiseen. Tätä työtä tehdään osana RENERGI Circular Economy Hub -klusteria sekä CERM-projektin puitteissa, jota VASEK toteuttaa yhdessä hankekumppaneidensa kanssa. Hankkeen tavoitteena on luoda yritysyhteistyötä, jonka myötä yritysten toimintaa viedään kiertotalouden suuntaan, ja osapuolet hyödyntävät materiaalivirtoja seudulta tai seudun ulkopuolelta, mikä puolestaan antaa selkeää kilpailuetua.

Circles Edge
Daniel Ekblad (vas.), Dennis Sundqvist, Linus Krooks, Aimo Latvala ja Göran Östberg ovat kaikki mukana uudessa, hiilineutraalissa hankkeessa Circle’s Edge, joka rakennetaan Lintuvuorelle.

Circle’s Edge -kokonaisuudessa Bravida Oyj tulee olemaan tekninen neuvonantaja, suunnittelija ja kokonaisurakoitsija.

– Yhteinen tavoitteemme on löytää ympäristöystävällinen ja tuottava ratkaisu, joka antaa yrityksille mahdollisuuden ympäristöystävälliseen ja hiilineutraalimpaan toimintaan kilpailukykyiseen hintaan. Rakennuksessa tullaan käyttämään lämmitykseen Stormossenin prosesseista tulevaa hukkalämpöä ja katolle tulee aurinkopaneelit, yksikönjohtaja Dennis Sundqvist Bravidalta kertoo.

– Stormossenin hukkalämmön hyödyntäminen pienentää Stormossenin omia hiilidioksidipäästöjä sekä mahdollistaa fossiilittoman lämmittämisen, Stormossenin toimitusjohtaja Aimo Latvala selittää.

Tämä on erittäin kiinnostava hanke, joka auttaa tekemään Pohjanmaasta hiilineutraalimman, ja pitkällä tähtäimellä synergiaedut meidän välillämme voivat vielä lisääntyä, hän lisää.

Vertailun vuoksi: vastaavan kokoinen tavallinen rakennus päästää vuosittain ilmakehään noin 76 tonnia hiilidioksidia, mikä vastaa määrää, joka syntyy, kun Audi A4:llä ajetaan 760 000 kilometriä eli suunnilleen kuuhun ja takaisin joka vuosi.

– Rakennuksen elinkaarta ajatellen tämä tulee vaikuttamaan merkittävästi ympäristöön, hankkeen kaikki tahot toteavat.

Katso myös: https://youtu.be/vG4ns57zY3k

 

Linus Krooks, Kvadraten Ab
040 1822180, linus@kvadraten.fi

Göran Östberg, Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK
0500 366 097, goran.ostberg@vasek.fi

Dennis Sundqvist, Bravida Oyj
050 3072117, dennis.sundqvist@bravida.fi

Aimo Latvala, Stormossen
045 895 0008, aimo.latvala@stormossen.fi