Mikromossen lopetetaan mutta lajittelu jatkuu

Stormossenin pop up -hyötykäyttöasema Mikromossen, joka on kiertänyt ympäri Vaasaa, on lopettanut toimintansa. Stormossen kiittää kaikkia Mikromossenin asiakkaita ahkerasta lajitteluyhteistyöstä. Käyntien määrät ovat kuitenkin laskeneet huomattavasti viime aikoina verrattuna Mikromossenin…

Arvonlisäveron nousu vaikuttaa hintoihin

Yleinen arvonlisäveron korotus Suomessa vaikuttaa myös Stormossenin tuotteiden ja palveluiden hintoihin. Syyskuun 1. päivästä 2024 alkaen arvonlisävero nousee esimerkiksi jätteiden tyhjennyksissä, käsittely- ja ekomaksuissa sekä biokaasussa 1,5 prosenttiyksikköä, 24 prosentista…

Tuo ylijäämäomenat meille

Stormossen ottaa maksutta vastaan ylijäämäomenat puutarhajäteasemalla Vaasassa ja hyötykäyttöasemilla Isossakyrössä, Vähässäkyrössä, Maalahdessa sekä Stormossenin jätekeskuksella. Omenat saavat uuden elämän meidän biojätelaitoksen kautta. Teemme niistä ympäristöystävällistä biokaasua ja kompostimultaa. Siksi pyydämme…

Saaristo on 33 500 kg siistimpi

Saaristo siivotaan aina kerran vuodessa kun Stormossen järjestää metalli-, sähkö- ja elektroniikkaromujen keräyksen. Tänä vuonna keräyslavoja löydettiin 21 eri satamista Korsnäsista Oravaisiin. Romua kerättiin tänä vuonna yhteensä 33 500 kg,…

Itsepalvelua Vöyrillä, Oravaisissa ja Maalahdessa

Hyötykäyttöasemien aukioloajat ovat laajentuneet merkittävästi Vöyrillä, Oravaisissa ja Maalahdessa. Asemilla on itsepalvelua maanantaista perjantaihin klo 7-19 sekä touku-syyskuussa myös lauantaisin klo 10-15. Asemien portit aukeavat Stormossenin asiakaskortilla. Itsepalvelu laajentaa niin…

Lataa appi!

Lataamalla sovelluksemme olet aina ajan tasalla, missä ikinä liikutkin. Sovelluksesta löydät kätevästi kaikki vastaanottopisteet merkittyinä kartalle, joten voit helposti suunnistaa lähimpään jätteiden kierrätyspisteeseen. Lajitteluhaku auttaa sinua löytämään oikean jäteastian jokaiselle…

Huomioitavaa vaarallisten jätteiden lajittelussa

Vaaralliset jätteet ovat nimensä mukaisesti vaarallisia ihmiselle tai ympäristölle, miksi niiden lajittelu on äärimmäisen tärkeää. Useimmiten vaaralliset jätteet tunnistaa vaarallisen jätteen merkistä. Tunnistamisessa auttaa myös meidän jätehakumme. Otamme vaarallisia jätteitä…

Yksityisyydensuoja

Käytämme sivuillamme evästeitä takaamaan sen, että palvelumme on tehokas ja käyttäjäystävällinen. Sivuston tallentamia evästeitä voidaan käyttää tilastotietojen tuottamiseen sekä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi eri päätelaitteilla.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömiä evästeitä käytetään sivuston kieliversioiden käyttöön ja hallintaan ja sivuston ylläpidon hallintaan.

Kolmannen osapuolen evästeet

Kolmannen osapuolen evästeitä käytetään kävijätilastointia ja käyttäjien tekemien valintojen tallentamista varten.

Evästeiden avulla kerätään tietoja esim.

  • sivuston kävijämäärästä
  • käytetystä selaimesta
  • käytettävistä sivustoista ja toiminnoista