Ajankohtaiset
Stormossenin uusi biokaasureaktori tehostaa jätevesilietteiden käsittelyä ja lisää biokaasun tuotantoa 30 prosenttia
Stormossen on ottanut käyttöön kolmannen biokaasureaktorinsa, joka parantaa merkittävästi Vaasan seudun jätevesilietteiden käsittelyä. Uuden reaktorin ansiosta lietteestä saadaan noin 30 prosenttia enemmän biokaasua. Uusi reaktori korvaa lietteenkäsittelyssä toisen nykyisistä biokaasureaktoreista.…
Kesäpisteet sulkeutuvat onnistuneen toisen kauden jälkeen
Suurin osa bio- ja sekajätteen kesäpisteistä sulkeutuu 30. syyskuuta. Yhdeksän kesäpistettä palvelee edelleen ympäri vuoden. Tämän vuoden uutuutena on, että Vaasassa on kaksitoista pistettä, jotka ovat avoinna sekajätteen osalta 31.…
Asiakaspalvelu on auki normaalisti
Stormossenin asiakaspalvelu Koivulahden toimistolla palvelee jälleen normaalisti ma-to klo 10-15 ja perjantaisin ajanvarauksella. Rakennustyöt, jotka aiheuttivat tilapäisen palvelukatkoksen ovat nyt saatu valmiiksi. Palveluneuvojat vastaanottavat asiakkaita jatkossa toimiston uudessa palvelupisteessä. Stormossenin…
Otamme vastaan omenaa
Notkuvatko omenapuut omenoista? Omenat, joille et itse keksi käyttöä, kannattaa ensisijaisesti lahjoittaa naapureille, ystäville tai sukulaisille. Myös koulut, päiväkodit ja hevostallit saattavat olla kiinnostuneita ylimääräisistä omenoista. Pienet määrät omenaa voi…
Saaristosta kerättiin 35,5 tonnia romua
Stormossen järjesti vuosittaisen saariston romunkeräyksen viikonloppuna 31.7.–2.8.2026. Korsnäsin ja Oravaisten välille sijoitettiin 21 jätelavaa, joille pystyi tuomaan metalli-, sähkö- ja elektroniikkajätettä ilman lisäkustannusta. Tämänvuotisessa keräyksessä vastaanotettiin yhteensä 35,5 tonnia jätettä…
Uusi kuljetusurakoitsija pakkausjätteille
Stormossen on kilpailuttanut kevään aikana useita eri jätejakeiden kuljetusurakoita. Suurin osa uusista kuljetussopimuksista astuu voimaan 24.4.2027, jolloin Stormossen ottaa vastuulleen myös sekajätteen (entinen poltettava jäte) ja lietteiden kuljetukset. Nämä kuljetusurakoitsijat…
Itsepalvelua Vähässäkyrössä
Stormossenin itsepalvelulla toimivat hyötykäyttöasemat saavat jälleen uuden vahvistuksen, kun nyt myös Vähänkyrön hyötykäyttöasema on avoinna joka päivä aamuseitsemästä iltaseitsemään. Kaikki itsepalveluasemamme ovat olleet heti avaamisestaan suuressa suosiossa, ja se näkyy…
Juhannus Stormossenilla
Juhannus tuo muutoksia hyötykäyttöasemien palveluaikoihin. Stormossenin hyötykäyttöasema Koivulahdessa sekä Vaasan hyötykäyttöasema sulkeutuvat poikkeuksellisesti torstaina 18.6. klo 17. Asemat avataan jälleen maanantaina 22.6. Maalahden, Vähänkyrön, Raippaluodon, Maksamaan, Vöyrin ja Oravaisten itsepalveluasemat…
Stormossenin hinnat lähellä Suomen keskitasoa
Vaasan seudulla jätehuollon hinnoittelusta tehdään aiempaa avoimempaa ja kilpailukykyisempää. Vaasan seudun jätelautakunta ja Stormossen toteuttivat ensimmäisenä Suomessa valtakunnallisen hintavertailun, jossa selvitettiin Stormossenin jätemaksujen sijoittumista suhteessa muihin kunnallisiin jäteyhtiöihin. Hintavertailussa tarkasteltiin…
Minimossen hakee yrittäjää kodintekstiilien pariin
Oletko kiinnostunut uudelleenkäytöstä ja yrittäjyydestä, tai etsitkö uusia liiketoiminta-alueita jo olemassa olevan yritystoiminnan rinnalle? Minimossen etsii nyt uudelleenkäyttöalan yrittäjää kodintekstiilien pariin. Minimossenin yrittäjänä vuokraat oman shop-in-shop -alueesi Vaasan Isolahdessa sijaitsevasta…
Stormossenin vuosikertomus 2025 luettavissa
Stormossenin vuoden 2025 toiminta on koottu vuosikertomukseen, joka julkaistiin yhtiökokouksen yhteydessä 12.5.2026. Poimintoja vuosikertomuksesta: Täältä voit lukea vuoden 2025 vuosikertomuksen.
Huoltokatkoja hyötykäyttöasemilla
Stormossenin hyötykäyttöasemilla haketetaan lähiaikoina puutarhajätettä, minkä vuoksi asemilla saattaa esiintyä huoltokatkoja asiakkaidemme turvallisuuden varmistamiseksi. Torstaina 21.5. klo 8 alkaen Maalahden hyötykäyttöasemalla tehdään haketustöitä, mikä aiheuttaa mahdollisia huoltokatkoja. Haketustyöt siirtyvät Isonkyrön…