Toiminta-avustukset

Tarkoitus

Tämän ohjeistuksen tarkoituksena on määrittää periaatteet, joiden mukaan Stormossen voi myöntää tukea yhdistysten ja muiden yhteisöjen toimintaan. Tavoitteena on varmistaa, että tuki on läpinäkyvää, lainmukaista ja yhtiön toimialaan liittyvää.

Periaatteet

  • Yhteys toimialaan: Tukea voidaan myöntää vain toimintaan, joka tukee Stormossenin tehtävää jätehuollon, kierrätyksen, ympäristötietoisuuden ja kestävän kehityksen edistämiseksi.
  • Lainmukaisuus ja tasapuolisuus: Tuki perustuu jätelakiin (646/2011) ja kuntalakiin (410/2015). Kaikkia hakijoita kohdellaan yhdenvertaisesti, eikä tuki saa vääristää kilpailua.
  • Yhteisövastuu ja näkyvyys: Tuen tulee tuottaa selkeää lisäarvoa Stormossenin vastuullisuus- ja viestintätavoitteille, esimerkiksi yhteisöllisen ympäristötoiminnan kautta.

Hyväksyttävät tukikohteet

  • Yhteys toimialaan: Tukea voidaan myöntää vain toimintaan, joka tukee Stormossenin tehtävää jätehuollon, kierrätyksen, ympäristötietoisuuden ja kestävän kehityksen edistämiseksi.
  • Lainmukaisuus ja tasapuolisuus: Tuki perustuu jätelakiin (646/2011) ja kuntalakiin (410/2015). Kaikkia hakijoita kohdellaan yhdenvertaisesti, eikä tuki saa vääristää kilpailua.
  • Yhteisövastuu ja näkyvyys: Tuen tulee tuottaa selkeää lisäarvoa Stormossenin vastuullisuus- ja viestintätavoitteille, esimerkiksi yhteisöllisen ympäristötoiminnan kautta.

Tuen muodot

Tuki voi olla:
• rahallinen avustus (pieni, kertaluonteinen summa)
• materiaalituki (esim. jätesäkit, astiat, opasmateriaalit, arpajaisvoitit)
• asiantuntijatuki tai yhteistyöpanos (esim. neuvontaa, henkilöstön osallistumista tapahtumaan)

Materiaalitukea, asiantuntijatukea ja yhteistyöpanosta annetaan mahdollisuuksien mukaan käytettävissä olevan materiaalin ja vallitsevan työtilanteen perusteella. Nämä eivät vaadi kohta 6 mukaista hakemusta, vaan voidaan päättää viestintäosastolla. Rahallinen avustus vaatii kohdan Hakeminen ja päätöksenteko mukaisen hakemuksen.

Tuen määrä

Yksittäinen tuki: enintään 1 000 euroa/kohde/vuosi.
Vuosittainen kokonaisavustukset yhteensä: enintään 0,1 % yhtiön liikevaihdosta.
Suuremmat yhteistyöhankkeet käsitellään erikseen. Hankkeet edellyttävät kohdan Periaatteet noudattamista.

Hakeminen ja päätöksenteko

Hakemukset toimitetaan kirjallisesti s-postilla osoitteeseen viestinta@stormossen.fi tai postitse: Ab Stormossen Oy, Viestintäosasto, Stormossenintie 56, 66530 Koivulahti.

Hakemuksesta tulee käydä ilmi:

  • hakijan tiedot
  • toiminnan tai tapahtuman kuvaus
  • miten hanke tukee Stormossenin tavoitteita
  • haetun tuen määrä ja käyttötarkoitus

Seuranta ja viestintä

Tuen saajan tulee antaa lyhyt raportti tuen käytöstä. Tuki maksetaan vasta, kun raportti on toimitettu ja hyväksytty.

Stormossen voi julkaista tietoja tuetuista hankkeista verkkosivuillaan tai vuosikertomuksessa.

Voimaantulo

Tämä ohjeistus tulee voimaan vuoden 2026 alusta.

Esimerkkitukikohtaita

  • Paikallinen ympäristöyhdistys järjestää kierrätyspäivän
  • Jäteaiheinen näyttely tai kilpailu alueen tapahtumassa
  • Kyläyhdistys järjestää siivoustalkoot
  • Taideyhdistys tekee kierrätysmateriaaleista näyttelyn
  • Urheiluseura kerää roskia
  • Asukasyhdistys järjestää lajitteluhaasteen asukkaille
  • Opiskelijayhdistys järjestää tapahtuman kiertotalouden edistämiseksi

Yksityisyydensuoja

Käytämme sivuillamme evästeitä takaamaan sen, että palvelumme on tehokas ja käyttäjäystävällinen. Sivuston tallentamia evästeitä voidaan käyttää tilastotietojen tuottamiseen sekä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi eri päätelaitteilla.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömiä evästeitä käytetään sivuston kieliversioiden käyttöön ja hallintaan ja sivuston ylläpidon hallintaan.

Kolmannen osapuolen evästeet

Kolmannen osapuolen evästeitä käytetään kävijätilastointia ja käyttäjien tekemien valintojen tallentamista varten.

Evästeiden avulla kerätään tietoja esim.

  • sivuston kävijämäärästä
  • käytetystä selaimesta
  • käytettävistä sivustoista ja toiminnoista