FI SV EN

Näin kaikki alkoi

Stormossen on alusta alkaen ollut jätealan pioneeri. Yrityksen mädätyslaitos oli perustaessa toinen latuaan koko Euroopassa.

Stormossenin historia on kertomus rohkeista poliittisista päätöksistä, hullunrohkeista teknisistä hankkeista, mutta myös sattumien merkityksestä. Vaasan seutu sai yhden maailman moderneimmista jätteenkäsittelyjärjestelmistä, koska Suvilahden vanha kaatopaikka sijaitsi aivan liian lähellä kaupunkia. Se merkitsi sitä, että poliitikkojen oli jo 1980-luvulla pakko miettiä vaihtoehtoisia ratkaisuja sen sijaan, että jätteitä olisi edelleen kasattu kaatopaikalle.
Jo aiemmin Mustasaaren ja Vaasan välillä oli sopimus yhteisen jätelaitoksen rakentamisesta. Mustasaari suostui siihen, että laitos sijoitettaisiin Stormossenin alueelle Koivulahteen, mutta vastineeksi Smedsbyn alue haluttiin liittää Vaasan jätevedenpuhdistamoon. Lisäksi mustasaarelaiset halusivat saada samat sähkönhinnat kuin Vaasassa. Kun poliittinen vaihtokauppa oli tehty, voitiin alkaa miettiä pääasiaa. Miltä laitos näyttäisi? Poltettaisiinko, kompostoitaisiinko vai mädätettäisiinkö jätteet?

Ratkaisuja etsitään koko Euroopasta

Työryhmä, johon kuuluivat muun muassa Jan-Erik Granö ja Heikki Vehkaoja, matkusti ympäri Eurooppaa tutkien erilaisia vaihtoehtoja. Idea polttolaitoksesta hylättiin melko pian, koska tekniikka oli vielä 1980-luvulla kehittymätöntä, ja laitosten dioksiinipäästöt olivat suuret. Valtavat kompostit haisivat kammottavilta, joten sekin idea haudattiin. Eräs venäläinen toimittaja yritti houkutella mielikuvituksekkaalla ratkaisulla: rumpu, johon jätteet syötetään toisesta päästä ja jonka toisesta päästä ne tulisivat ulos lajiteltuina. Pohjanmaalaisilla oli jalat kuitenkin tiukasti maassa, eivätkä he antaneet houkutella itseään hatarilla lupauksilla.
Lopulta ryhmä löysi toimivan mädätyslaitoksen Ranskasta. Koska mädätys oli kaikkien asiantuntijoiden mukaan järkevin vaihtoehto, päätös oli selvä: Stormossen rakentaisi laitoksen, jossa jäte mädätetään hapettomassa tilassa. Prosessissa syntyisi – ainakin teoriassa – biokaasua, joka puolestaan voitaisiin muuntaa sähköksi.

Konkurssi ja muita haasteita

Suomen ilmasto on, kuten tiedetään, erilainen kuin Ranskassa, minkä vuoksi ensimmäinen ongelma oli, miten lämpö saataisiin säilymään prosessissa talvella. Ongelma ratkaistiin räjäyttämällä 40 metriä syvälle reaktorille tila kallion sisään. Suomalainen yritys DN Bioprocess lupasi toimittaa soveltuvat ratkaisut, mutta kun oltiin edetty hyvän matkaa hankkeessa eteenpäin, yritys ajautui konkurssiin.

Stormossenille jäi nyt kaksi vaihtoehtoa: puhaltaa koko peli poikki tai jatkaa tekniikan kehittämisestä omin voimin. Jännittävän yön jälkeen, jolloin puolivalmista laitosta vahdittiin peläten alihankkijan ottavan lain omiin käsiinsä ja hakevan laitteensa pois, päätettiin hanketta jatkaa. Mukanaolijoiden oli pidettävä päänsä kylmänä, sillä prosessin onnistumisesta ei ollut minkäänlaisia takuita. Monet työntekijöistä, kuten Leif Åkers, Per-Olof Holm ja Nisse Lithén, olivat aiemmin työskennelleet Wärtsilän kehitysosastolla. Tämä saattoi olla hyvinkin merkittävä asia – hehän olivat tottuneita etenemään kokeilun ja erehdyksen kautta. Sama henki, joka on synnyttänyt merkittävän energia-alan keskittymän Vaasaan, on siis myös Stormossenin menestyksen takana.

Skeptikot saivat nenilleen

Pohjanmaalaiset jätepioneerit työskentelivät pitkään vastatuulessa. Monien skeptikkojen mielestä ratkaisu oli liian kallis, toisten mielestä prosessi ei milloinkaan tulisi toimimaan teknisistä syistä.
Mutta keväällä 1990 laitos voitiin vihdoinkin vihkiä käyttöön. Euroopan toinen jätteen mädätyslaitos herätti suurta kiinnostusta, ja paikalla oli monta ulkomaista vierailijaa. Eräs heistä – Uumajan kunnallisneuvos – oli luvannut syödä hattunsa, jos Stormossen onnistuisi valmistamaan reaktorissaan biokaasua. Laitoksen vihkiäisissä hän sai syödä symbolisen hatun leivonnaisen muodossa.


Laitoksen käyntiin saaminen ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että haasteet olisi voitettu. Yksi suurimmista ongelmista oli se, että jätteen mukana ollut muovi tukahdutti mädätyslaitoksen prosessit. Lajittelu oli tuohon aikaan lähes olematonta – Stormosseniin saapui kaikkea auton moottoreista kuolleisiin sikoihin. Vaikka suurimmat esineet poimittiin pois, Stormossen tajusi melko pian, että asukkaat oli opetettava lajittelemaan jätteensä paremmin, muuten mädätyslaitos ei toimisi kaiken sinne kuulumattoman jätteen vuoksi.
Vuonna 1994 alueen asukkaat saivat uudet ohjeet siitä, miten osa jätteistä lajiteltaisiin karkeisiin jätteisiin, jotka menevät suoraan kaatopaikalle. Pian muutoksen jälkeen prosessi alkoi ensimmäistä kertaa toimia suhteellisen hyvin. Menestyksen kannustamana Stormossen päätti rakentaa toisen mädätysreaktorin alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Mitä energialle tehdään?

Kaksi vallankumouksellista mädätysreaktoria käsittelivät biojätteen ja puhdistuslaitokselta tulleen lietteen, mutta pian esiin nousi kysymys siitä, mitä kaikelle paperi- ja muovijätteelle tulisi tehdä. Stormossenilla oltiin totuttu ajattelemaan jätettä raaka-aineena. Siksi keksittiinkin idea siitä, että poltettavaa jätettä voitaisiin käyttää voimalaitoksen tukipolttoaineena. Tälläkin alalla oltiin pioneereja, koska mitään sen tapaista ei koskaan aiemmin ollut kokeiltu Suomessa. UPM:n Pietarsaaren tehdas lupautui koekaniiniksi ja otti jätteen vastaan voimalaitokselleen.
Tästä aiheutui joukko uusia teknisiä haasteita. Jauhettu jäte pöllysi, ja melko pian UPM havaitsi muovinpaloja prosessissaan. Tästä viisastuneina päätettiin, että jäte tuli jatkossa toimittaa vain pelletteinä. Sitä varten Stormossen, Walki Visa ja Pietarsaaren jäteyhtiö Ekorosk perustivat Ewapower yhtiön. Melko pian sen jälkeen UPM:n kattila paloi puhki, koska kukaan ei ollut aavistanut, että jäte aiheuttaisi huomattavasti enemmän korroosiota kuin tavallinen polttoaine. Pellettejä alettiin Pietarsaaren sijasta kuljettaa Raumalle poltettavaksi, koska siellä ne sopivat paremmin tukipolttoaineeksi.

Vaasa on Suomen innokkain kierrättäjä

1990-luvun lopulla myös skeptisimpien kriitikoiden oli pakko myöntää, että Stormossen oli menestystarina. Vaasan seudulla kierrätysprosentti oli jo pitkään ollut koko maan korkein, ja se oli yksi harvoista alueista, jossa suurin osa jätteestä muunnettiin sähköksi. Alussa biokaasua käytettiin lähinnä Stormossenin omien prosessien energianlähteenä, mutta vuodesta 1995 lähtien Botniahallia ja myöhemmin myös kolmea lähistön teollisuushallia ryhdyttiin lämmittämään biokaasulla. Muualla Euroopassa alettiin myös rakentaa vastaavia mädätyslaitoksia – nykyään niitä on jo pelkästään Saksassa 5 000.
2000-luvun alussa Stormossenille asennettiin uusi esikäsittelylaite, joka toimi eräänlaisena jättikokoisena mehulinkona ja jonka tehtävä oli lajitella jätteestä kaikki muovi pois. Pitkäaikaisen toimitusjohtajan Leif Åkersin mielestä mädätysprosessi toimi nyt vihdoinkin optimaalisesti, reilut 10 vuotta käynnistyksen jälkeen.
Biokaasun lisäksi mädätysprosessista saadaan myös toista lopputuotetta, niin kutsuttua mädätysjäämää. Aluksi sitä käytettiin peittoaineena, kun vanha kaatopaikka Sunnanvikissä lakkautettiin. Pitkän kehitystyön jälkeen, jossa kamppailtiin muun muassa raskasmetallipitoisuuksien kanssa, Stormossen pystyi vihdoin kesällä 2011 esittelemään uuden tuotteen, joka oli valmistettu mädätysjäämästä. Asukkaat saivat nyt ostaa kompostimultaa, joka oli valmistettu heidän vanhoista perunankuoristaan ja teepusseistaan.

Pioneerihenki elää edelleen

Mädätysprosessi toimi nyt aivan kuten sen kuuluikin, mutta yhä oli avoimia kysymyksiä poltettavan jätteen suhteen. Sen käyttäminen tukipolttoaineena tavallisessa voimalaitoksessa oli osoittautunut ongelmalliseksi. Samalla jätteenpolttotekniikka oli edenneet aimo harppauksin.

Siksi Stormossen alkoi vuonna 2010 rakentaa jätteenpolttolaitos Westenergyä neljän muun jäteyhtiön kanssa. Hanke pysyi niin budjetissa kuin aikataulussakin, ja vuoden 2012 syksyllä Westenergy käynnisti toimintansa yhtenä ensimmäisistä moderneista jätevoimaloista Suomessa.

Westenergy tuottaa sähköä ja kaukolämpöä ja vähentää siten kivihiilen tarvetta niin merkittävästi, että koko Suomen hiilidioksidipäästöt vähenivät puoli prosenttiyksikköä, kun voimalaitos otettiin käyttöön. Jälleen kerran Stormossen seisoi kehityksen eturintamassa.

Sama pioneerihenki, joka aikoinaan sai Stormossenin rakentamaan mädätysreaktorin, on yhä voimissaan yrityksessä. Parhaillaan Stormossen suunnittelee biokaasun edelleen jalostusta ja sen myymistä ajoneuvojen polttoaineeksi.